Muovaamme työn tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa

Lue, kuinka asiakkaamme ovat hyötyneet palveluistamme.

Alla on esiteltynä asiakkaitamme ja heidän kokemuksiaan Spacentin palveluista. Jokainen tarina kertoo erityyppisestä ratkaisusta, joten rohkaisemme sinua lukemaan niistä jokaisen!

EY

EY avasi työntekijöilleen pääsyn yli 170 etätoimistoon Spacentin avulla.

 

EY tarjoaa Spacentin kautta kaikille Helsingin pääkonttorin 900 työntekijälle mahdollisuuden valita työtilan oman toimiston ja kodin lisäksi yli 170 coworking-kohteesta. Tästä hyötyvät niin työntekijät kuin itse yrityskin. 

 

aila.earth

Spacent strategisena kumppanina joustavien ja vastuullisten työtilaratkaisujen toteuttamisessa.

 

”Olemme olleet etätyössä alusta asti”, kertoo aila:n toimitusjohtaja Juulia Karjula. ”Emme sido ketään tiettyihin paikkoihin tai tiloihin. Tavoitteenamme on tarjota joustava työympäristö, joka tukee yksilöllisiä tarpeita, olivat ne sitten työhön liittyviä tai henkilökohtaisia.”

Gofore

Spacent on tuonut Goforelle tarvittavaa joustavaa puskuria toimistokäyttöön 

 

Gofore on hyödyntänyt Spacentia henkilöstön joustavan tilan tarpeen täyttämiseen jo vuoden 2021 syksystä lähtien. Yrityksen kulttuuri ja toimintatavat mahdollistavat työntekijöiden työskentelyn mistä tahansa, ja Spacent on ollut tärkeä työkalu Goforen henkilöstölle parhaan työskentelytilan löytämiseen ja hyödyntämiseen, lukuisissa eri kaupungeissa.

Valoa Digital

Valoa Digital hyötyy Spacentin laajasta tilaverkostosta myös ulkomailla

 

“Etätyö tarkoittaa paikkariippumatonta työskentelyä, jossa ihmisillä on vapaus valita missä työskentelevät. Spacentin palvelu tarjoaa tämän vapauden ammattimaisessa toimistoympäristössä, tuoden samalla tukea kotitoimiston rinnalle.” Spacentin käytön päätavoitteena Valoa Digitalilla on tarjota työntekijöilleen joustavuutta valita työskentelypaikkansa.

 

RELEX Solutions

Spacentin ja Relex Solutionsin yhteistyön ansiosta RELEXin työntekijöillä on mahdollisuus valita itselleen paras paikka työskennellä sadoista eri toimipaikoista.

 

Suomalainen RELEX Solutions on aloittanut yhteistyön joustavia työtiloja tarjoavan Spacentin kanssa. Yhteistyön ansiosta RELEXin työntekijät voivat hyödyntää 150 eri toimistoa 50 kaupungissa Suomessa tarpeensa mukaan.

Intrec Consulting

Työtilat tukemaan monipaikkaisia organisaatioita

 

“Spacent on tarjonnut meille mukavaa joustavuutta, sillä meillä on useita upeita coworking-tiloja käytettävissä. Lisäksi voin helposti vaihtaa työtilaa päivittäin tarpeideni mukaan.”

DNA

Näin DNA ratkaisi hybridityöskentelyn Spacentin avulla: “Tarjoamme coworking-vaihtoehdon koko henkilöstölle ilman lisäkustannuksia”

 

“Spacent on yksi DNA:n konkreettisista ratkaisuista parantaa henkilöstön kokemusta etätyöskentelystä sekä olla tukemassa työntekijöiden hyvinvointia”

Gubbe

Vanhusten kotihoitopalvelua tarjoava startup Gubbe tukee työntekijöidensä hyvinvointia Spacentin avulla

 

”Gubben toimisto on Otaniemessä, mutta monet Gubben työntekijät asuvat muissa kaupungeissa Suomessa. Spacent tarjoaa heille vaihtoehtoisen ratkaisun kotitoimistolle. Ruotsissa käytämme Spacentia päivittäin”, sanoo Rosalie Bergman, Gubben B2B-myyntipäällikkö.

UNITY - Hammarby Sjöstad

Spacentin ja Spacentin markkinointitiimin avulla, Hammarby Sjöstadissa sijaitseva UNITY sai tönäisyn oikeaan suuntaan ja lisää näkyvyyttä lähialueilla. 

 

Spacent on taitava ja nopea markkinoinnin suhteen, he määrittelevät tarkasti tarpeen ja räätälöivät jokaisen kampanjan ja ratkaisun jokaiselle lokaatiolle, sijainnin ja vallitsevien olosuhteiden perusteella.”

Newsec

Newsecin omien toimistotilojen ja ulkoisen työpisteverkoston käyttö samassa paketissa

 

”Korona-aikana laskimme toimistojemme käyttäjäkapasiteettia mahdollistaaksemme turvallisen työympäristön ja turvavälit niille, jotka tahtovat työskennellä toimistolla. Spacentin palvelun avulla pystyimme hallinnoimaan helposti omien toimistojemme käyttöä ja tarjoamaan työntekijöille lisäksi korvaavia työpisteitä Spacentin verkostosta.”

Bridge Impact

Työtilaratkaisuna Spacentin jäsenyys ja toimisto Spacentin tilakumppanilta JUJU-yrityskampukselta

 

”Prosessi oikean tilan löytämisessä ja Spacentin käyttöönotossa sujui älyttömän hyvin – kaksi viikkoa ensimmäisestä puhelusta meillä oli sopimukset allekirjoitettu, uusiin tiloihin muutto käynnissä ja Spacent-sovellus käytössä.”

Spacent

Oman toimiston ja verkostotilojen käyttö kansainvälisen ja kasvavan yrityksen tukena

 

Yritykset eivät yleensä kirjoita asiakastarinaa oman tuotteensa käytöstä. Me kuitenkin koemme sen mahdollisuudeksi jakaa mitä olemme oppineet ja miten se on auttanut meitä kehittämään paremman tuotteen asiakkaillemme ja itsellemme.

Turun Teknologiakiinteistöt

Spacent-teknologia apuna yhteisöllisten työtilojen, Werstas-tilojen, varaamisen helpottamiseksi

 

Spacentin sovelluksesta Werstas-käyttäjät näkevät sopimuksellisten varauskiintiöidensä ajantasaisen tilanteen, joten myös jäsenyyden seuranta on entistä helpompaa.

Consulting IT

Spacentin jäsenyys vastaa liikkuvan työn tarpeisiin

 

”Työskentelemme rekrytoinnin ja henkilöstöhallinnon parissa, joten meille on iso etu siitä, että pystymme työskentelemään eri sijainneista – osittain siksi, että meidän oma henkilöstömme asuu eri puolilla Tukholmaa, mutta myös koska se mahdollistaa meille kandidaattien tapaamisen siellä missä se heille parhaiten sopii.”

Gåshaga Kafferosteri

Ulkoisten ammattimaisten työtilojen käyttäminen tukemaan tiimityön sujuvuutta. 

 

Aikaisemmin Andreaksella oli ollut ongelmia saada tiiminsä päivät kulkemaan sujuvasti yhdessä, jos töitä tehtiin siellä täällä. Joskus digitaaliset tapaamiset sovittiin fyysisten tapaamisten väliin, eikä silloin ollut helppo löytää ergnomisia ja ammattimaisia tiloja, joissa voisi työskennellä.

Forum Virium Helsinki

Analytiikka tilojen käytöstä helpottaa oman toimiston hallintaa

 

”Spacent on kotimainen innovatiivinen varausjärjestelmä ja palvelukonsepti, joka sopii kaiken kokoisille yrityksille. Käyttöönotto on helppoa ja Spacentin palvelu ja asiakastuki on ollut nopeaa ja asiantuntevaa, kaikkeen on löytynyt ratkaisu ja vastaus.”

Lyhyitä kertomuksia muilta asiakkailtamme

“Kohtaamiset omassa toimistossa ovat tärkeitä, mutta tärkeää on myös löytää sopiva paikka rauhalliseen ja itsenäiseen työhön, joka on ajoittain toimivampaa tehdä esimerkiksi lähempänä kotia. Spacentin avulla EY:läisillä on tähän huomattavasti enemmän vaihtoehtoja.”

 

Patrik Etelävuori

Workplace Transformation Lead
EY

“Spacentin sovellus on todella käyttäjäystävällinen. Hybridityön malli on tukenut kasvavan henkilöstömme tarpeita tuomalla oman toimiston, kotityön ja coworking-paikat kaikkien työntekijöidemme käyttöön.”

 

Petri Bergström

CEO
NCC PD Finland

“Spacent on ollut todella hyvä palvelu meille BaraVanligilla. Pienenä voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä tavoitteenamme on pitää toimistokulut alhaisina, ja kiitos Spacentin tämä on mahdollista samalla kun pääsemme tekemään töitä moderneista ja inspiroivista toimistoista. Pääsemme tapaamaan muita yrityksiä ja kollegoita myös ollessamme muualla kuin kotitoimistollamme.”

 

Malin Hägg

COO
Bara Vanlig

Referenssiasiakkaita

Kiinnostuitko? Tutustu lisää palveluihimme