Takaisin asiakastarinoihin

Verkosto sujuvoittamaan vaihtelevia työpäiviä

Gåshaga Kafferosteri

Tapasimme Kahvipaahtimo Gåshagan Andreas Nifilisenin United Spaces Götgatsbackenilla ja kysyimme häneltä, millainen hänen ja hänen tiiminsä kokemus on ollut meidän palvelustamme, jota he ovat nyt käyttäneet vähän yli vuoden.

 

Andreas työskentelee asiakkuusvastaavana Tukholmassa ja hänen myyntitiimissään on yhteensä 6 henkilöä. Aiemmin Andreaksella oli ollut ongelmia saada hänen ja hänen tiiminsä päivät kulkemaan sujuvasti yhdessä, jos he työskentelivät siellä täällä. Joskus digitaaliset tapaamiset sovittiin fyysisten tapaamisten väliin.

 

Silloin, ei useinkaan ollut helppoa löytää hiljaista, ergonomista paikkaa istua alas ja työskennellä, joten usein töitä päädyttiin tekemään meluisista kahviloista tai jopa autosta. Työtiloja jouduttiin metsästämään, joka vei kallisarvoista aikaa pois työnteosta. Kun Andreas kuuli Spacetista tuttaviltaan, hän päätti yhdessä tiiminsä kanssa, kokeilla palvelua.

 

Aikaa ei kulu enää ammattimaisten työympäristöjen metsästämiseen

 

Nyt, vuoden päästä meidän palvelua käyttäessään Andreas sanoo:

 

“Sillä ei ole väliä, miten päiväni alkaa tai missä ja milloin sillä, tiedän, että pääsen aina työskentelemään hyvään toimistoon, missä tahansa olen. Nyt minulla on kartta ja voin helposti valita siitä itselleni työpisteen sieltä, missä se minulle sopii parhaiten. Lähellä seuraavaa palaveria tai missä tahansa.”

 

Kun kysyimme, mikä on kaikista paras asia palvelussamme heille, hän vastasi ilman epäröintiä – verkostoitumismahdollisuudet.

“Spacent on antanut minulle useita yritysyhteistyömahdollisuuksia heidän verkostonsa avulla.”

Lopuksi, hän haluaisi neuvoa kaikkia kokeilemaan palvelua, viettämään päivän tutkien, missä kaikki tilat sijaitsevat ja jos mahdollista menemään paikan päälle ja katselemaan ympärilleen. Silloin näkee, mitä palvelulla saa ja mikä coworking-tila sopii itselleen parhaiten. Vie aikaa rakentaa uusia tapoja, mutta se on sen arvoista.

Haluatko kuulla lisää?