Takaisin asiakastarinoihin

RELEX Solutions tarjoaa työntekijöilleen täyden vapauden valita työpisteensä kotoa, konttorilta tai joustavista työtiloista

RELEX Solutions

Spacentin ja Relex Solutionsin yhteistyön ansiosta RELEXin työntekijöillä on mahdollisuus valita itselleen paras paikka työskennellä sadoista eri toimipaikoista.

 

Suomalainen toimitusketjujen ja vähittäiskaupan suunnitteluun ja hallinnointiin keskittyvä RELEX Solutions on aloittanut yhteistyön joustavia työtiloja tarjoavan Spacentin kanssa. Yhteistyön ansiosta RELEXin työntekijät voivat hyödyntää 150 eri toimistoa 50 kaupungissa Suomessa tarpeensa mukaan.

 

RELEX on panostanut korona-aikana henkilöstönsä etätyömahdollisuuksiin. Työntekijät voivat tilata RELEXin yhteistyökumppanilta toimistokalusteita helposti kotiinsa, ja yhtiön muutkin prosessit ovat rakennettu tukemaan ihmisten vapautta valita oma työpisteensä. Toisin kuin koronan jälkeen nähdyn kasvavan trendin tapaan, RELEX ei ole määrännyt työntekijöilleen rajoitteita liittyen omaan työskentelytilaan- tai tapaan.

 

Yhtiö on halunnut kuitenkin myös mahdollistaa työskentelyn muuallakin kuin kotona. RELEXin teettämän tutkimuksen mukaan ihmisiä ajaa kaksi isoa motivaattoria kotitoimistolta poistumiseen: halu tavata muita ihmisiä, tai halu pystyä syvään keskittymiseen.

“Meille ei ole tärkeää se missä työtä tekee, vaan se että siellä viihtyy ja voi hyvin.”

“Ihmisillä on todella erilaisia preferenssejä liittyen omaan työtilaan, ja se voi vaihdella päivän mukaan. Toiset keskittyvät parhaiten kotona, toiset saavat ajatuksen laukkaamaan uudessa työtilassa ja jotkut taas kokevat meidän pääkonttorimme olevan paras paikka työnteolle. Meille ei ole tärkeää se missä työtä tekee, vaan se että siellä viihtyy ja voi hyvin”, kertoo RELEXin HR-johtaja Tiia Rapeli.

 

Spacentin tilojen käyttäjien määrä on noussut tasaisesti koronarajoitusten poistuttua. Tällä hetkellä yli kolmannes RELEXin työntekijöistä on ottanut tilaverkoston käyttöön. RELEXiläiset ovat käyttäneet Spacentin tiloja jo 1500 päivän verran.

 

“Kun yritys kasvaa, on hyvin haastavaa tarjota kaikille toimivaa yhtä konttoritilaa. Toimistotilat voivat olla väärissä paikoissa ja väärän kokoisia – erityisesti tämä näkyy yhtiöillä, joiden työntekijät ovat paljon liikenteessä esimerkiksi tapaamassa asiakkaita. Me tarjoamme todella hyviä työskentelytiloja, jotka sopivat sekä hiljaiseen keskittymiseen että ryhmätyöskentelyyn. Me olemme toimija, joka tarjoaa työnantajille tarpeeksi isoa joustoa työtilojen suhteen”, sanoo Spacentin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Eetu Ristaniemi.

“Kun yritys kasvaa, on hyvin haastavaa tarjota kaikille toimivaa yhtä konttoritilaa. Toimistotilat voivat olla väärissä paikoissa ja väärän kokoisia.”

Spacentin helppokäyttöisellä varausjärjestelmällä käyttäjät voivat valita vapaasti työtilan ja kutsua sinne myös kollegoitaan työskentelemään yhdessä. Spacent pystyy myös jakamaan organisaatiolle dataa sen henkilöstön käyttötilan tarpeesta, joka helpottaa myös tulevaisuuden toimistojen suunnittelua. Spacent arvioi esimerkiksi, että joustavien työtilojen johdosta RELEXin henkilöstön liikkumisen tarve pienenee arviolta kolme miljoonaa kilometriä vuodessa.

 

Joustava tilantarve on ollut RELEXille tärkeä osa sen kasvua vuonna 2022, jonka aikana se on palkannut yli 600 uutta työntekijää – yhteensä uusia työntekijöitä aloittanee vuoden loppuun mennessä globaalisti 700. Yhteensä RELEXiläisiä on jo yli 1700  ympäri maailmaa. Yli 5 miljardin arvoiseksi arvostettu yhtiö haluaa varmistaa kasvun kiihtyessä henkilöstönsä hyvinvoinnin.

“Näin pystymme turvaamaan jokaiselle oikean työtilan, eikä heidän tarvitse valita pysyvästi kotitoimiston, joustavan työtilan tai pääkonttorin väliltä.”

“Me jatkamme vahvaa kasvua sekä liiketoiminnan että henkilöstön määrän kautta. Teemme päätökset tulevaisuuden työtiloista ja -tavoista perustuen dataan. Seuraamme Spacentin kanssa sekä joustavien työtilojen että oman toimistomme tilojen käyttöasteita, ja kysymme työntekijöiltämme heidän toiveistaan työtiloihin liittyen. Näin pystymme turvaamaan jokaiselle oikean työtilan, eikä heidän tarvitse valita pysyvästi kotitoimiston, joustavan työtilan tai pääkonttorin väliltä”, Rapeli päättää.

Haluatko kuulla lisää?