Kaikki artikkelit
Spacent

Spacent team · May 5th 2025

GoodInin toimitusjohtaja ja co-founder Jarmo Rajala sekä tiimi korostavat Spacentin tarjoaman joustavan toimistomallin merkitystä

Ratkaisu tukee sekä liiketoimintaa että yrityskulttuuria.

Dataohjautuvaa liiketoimintaa kehittävä Good-In People Oy on hyödyntänyt Spacentin joustavaa toimistomallia hieman vajaat kaksi vuotta. Spacentin avulla yritys järjestää tiimilleen työtilat tarpeen mukaan – kustannustehokkaasti ja joustavasti, hyödyntäen toimiston hyvät puolet ilman kiinteän toimiston rajoitteita.

“Meille on tärkeää, että toimistomalli tukee meidän tapaamme tehdä töitä.” Jarmo Rajala, CEO

Käytämme esimerkiksi tiimihuoneita, joissa voimme työskennellä yhdessä muutamana päivänä viikossa. Muulloin jokainen voi valita itselleen parhaiten sopivan paikan – tämä tukee yksilöllistä tehokkuutta ja tiimityötä samaan aikaan”, kertoo toimitusjohtaja Rajala.

Spacentin avulla GoodIn rakentaa resilienssiä sekä yrityksen kulttuuriin että sen operatiiviseen rakenteeseen.

“Tämä malli antaa meille joustavuutta reagoida liiketoiminnan tarpeisiin. Kulttuurillisesti se tukee vastuuta, vapautta ja luottamusta – arvoja, jotka ovat meille keskeisiä”, Jarmo toteaa.

“Sovelluksesta näemme helposti, missä kukin on tekemässä töitä ja asiakastiimit ohjautuvat jouhevasti samoihin tiloihin tarpeen vaatiessa.”

Spacentin rooli yhteistyössä on tukea GoodInin toimintaa tarjoamalla fyysiset puitteet, jotka mukautuvat työn luonteeseen.

“Työn tulevaisuus on joustava – se ei ole enää vaihtoehto, vaan osa yrityksen kilpailukykyä. Jos rakennat kasvuyritystä, tämän pitäisi olla työympäristön suunnittelun ytimessä. Lisäksi on upeaa, että Spacentin avulla saadaan tiloja tehokkaasti hyötykäyttöön.”

Hyödyntämällä joustavaa toimistomallia GoodIn on voinut kohdistaa resurssinsa sinne, missä niillä on eniten merkitystä: kasvuun ja ydinliiketoimintaan kiinteiden kulujen sijaan. Yritys näkee joustavat työtilat ei pelkästään mukavuutena, vaan strategisena keinona kasvattaa liiketoimintaa tehokkaasti ja kestävästi.

“Jokaisen uuden yrityksen ja start-upin, kannattaisi tsekata Spacent. Spacent mahdollistaa laadukkaan ja tehokkaan arjen ilman ylisuuria kiinteitä kuluja ja vapauttaa yrityksen keskittymään liiketoiminnan kehittämiseen.”

Good-In People Oy 

  • Asiantuntijayritys, joka auttaa asiakkaitaan saamaan täyden hyödyn tehdyistä data ja BI investoinneista. Tiedolla johtamisen erityisasiantuntija. 
  • Erikoistunut Qlik- ja Microsoft-teknologioihin sekä Co-creation mallin hyödyntämiseen
  • Perustettu vuonna 2023, osa Reaktorin Fusion Ekosysteemiä
  • Toimii valtakunnallisesti

Visio:

Me muokkaamme työn ja organisaatioiden tulevaisuutta dataan pohjautuvalla päätöksenteolla, lähestyen dataa ja tekoälyä ihmiset ja empatia edellä

Missio:

Olemme erikoistuneet parantamaan organisatorisia valmiuksia toimittamalla huipputeknologiaa & ymmärrystä, joita tarvitaan dataanpohjautuvien, tekoäly-valmiiden, ihmiskeskeisten organisaatioiden rakentamiseen. Yhteisluomisella ja dataempatian avulla teemme fiksuja, eettisiä ja vaikuttavia päätöksiä.

 

 


Etsitkö toimistoratkaisua?

Spacentin kautta käytössäsi on 320 toimistokohdetta 23 maassa – yhdellä sovelluksella. Tiimimme autaa sinua mielellään löytämään sinulle sopivan ratkaisun.

Ota yhteyttä